Käy shoppailemassa Scrapin nettikaupasta asianmukaiset varusteet:
RC- Crossirata ”ScrapHill” sijaitsee Kuopion Lennokkikerho Kihu ry:n ylläpitämällä ”Kaatiksen” RC-kenttäalueella Kuopion Haminalahdessa. Rata on tarkoitettu Kihun jäsenten käyttöön mutta sitä voi vapaasti käydä kokeilemassa ja alueeseen voi muutenkin käydä tutustumassa. Alueelle johtavalla tiellä on lukittu puomi, joka pidetään auki aina, kun siellä on toimintaa.
Alueella on paljon muutakin mielenkiintoista nähtävää. Siellä on täysimittainen lennokkikenttä kiitoratoineen ja rata-alue FPV -kilpadroneille, joita lennetään videolasien avulla. Lennokkitoimintaan voi tutustua Lennokkikerhon sivuilla.
Kihulla on opetuskalustoa, joiden avulla kaikki kiinnostuneet voivat turvallisesti kokeilla eri lajeja. Ne soveltuvat myös junioreille, joten kannattaa suunnitella viikonloppuretkeä Haminalahteen ja tulla tutustumaan. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita!
Kaatis sijaisee Kuopion Haminalahdessa. Sinne kääntyy hiekkatietie Karttulan tien varresta Jätekeskuksen liittymästä. Kentän lähin osoite on Mustamäentie 61, 70800 Kuopio. Osoitteessa on lukittava puomi. Siitä tie jatkuu nimettömänä puomin ohi n. 750m ja päättyy Kaatiksen kenttäalueelle. Kentän koordinaatit ovat: 62.837781, 27.546030 (Google Maps).
ScrapHill RC-autorata on valmistunut vuonna 2020. Rata on tarkoitettu kaikenlaisille Radio-ohjatuille (RC) -autoille aina 1/5 kokoluokkaan asti. Ne ovat suuria, 15-20kg painoisia ja polttomoottorikäyttöisä autoja. Mutta rata soveltuu myös kaikille pienemmille RC-autoille aivan yhtä hyvin.
Rata-alue on n. 2000 neliömetrin kokoinen ja radan pituus on n. 250m. Se on päällystetty muovisella ruohomatolla ja on kauttaaltaan vähintään 4m leveä. Radalla on kolmen metrin korkeudessa oleva ajokoroke, josta näkee hyvin ajaa. Pikkujunnuille on vielä lisäkoroke niin, että näkee ja pystyy ajamaan kaiteen yli. Radan ja ajokorokkeen välissä on varikkoramppi ja ns. mekkauspöytä, jossa tehdään säätöjä ja tankkataan / vaihdetaan akkuja.
Radalla on lukittava kontti, jossa voi säilyttää tarvikkeita ja korjata sekä huoltaa autoja. Radalla on sähköt.
Rataa ylläpitää Kuopion Lennokkikerho Kihu ry. ja se on tarkoitettu jäsenten käyttöön. Lajista kiinnostuneet ovat kuitenkin tervetulleita tutustumaan ja kokeilemaan. Se on mahdollista aina, kun radalla on kerhon jäseniä ja sen vuoksi asiasta kannattaa sopia etukäteen. Paikalle voi toki myös tulla ilmankin, mutta alue saattaa olla lukittu. Radan säännöllinen käyttö edellyttää Kihun jäsenyyttä ja ratamaksun suorittamista.
Jäsenet voivat käyttää vapaasti rataa oheisten sääntöjen puitteissa.
Kokeile eri lajeja!
Kihulla on käynnissä RC-Kärpänen -projekti, jossa tarjotaan lajeista (lennokit, FPV, RC-autot) kiinnostuneille nuorille kokeilumahdollisuuksia paikan päällä. Kerholla on opetuskalustoa tähän tarkoitukseen.
Nuoret voivat opetella ajamaan / lentämään ja jos laji kiinnostaa, niin sitten voi tulla mukaan toimintaan. RC-kärpäseen voi osallistua ilmaiseksi. Siitä on lisää tietoa www.kuopionlennokkikerho.fi
ScrapHillin autorata on Kihun jäsenten käytössä. Kihuun liitytään täyttämällä netissä hakulomake. Jäsenmaksut ovat seuraavat:
- HUOM! Lokakuun 2021 alusta alkaen loppuvuoden jäsenyyden ja radan käyttöoikeuden saa 15€.
- 60€ jäsenmaksu yli 18 vuotiaille. Se oikeuttaa käyttämään kaikkia kerhon tuottamia palveluja. Autoradan käyttö edellyttää lisäksi ratamaksun maksamista.
- 40€ ratamaksu vuodelle 2021 ScrapHillin käyttäjille. Rata on rakennettu talkoilla ja omakustanteisesti. Maksu käytetään radan kehittämiseen ja ylläpitoon.
- 15€ juniorijäsenmaksu 18 vuotiaille ja sitä nuoremmille. Junioreilta ei peritä 40€ ratamaksua.
RC-autorataa ei ole mahdollista käyttää erillisillä päivämaksuilla. Rata on tarkoitettu vain jäsenille ja sen kehittäminen ja ylläpito tehdään talkoilla. Satunnaiset vieraat ovat tervetulleita kokeilemaan ja tutustumaan ilmaiseksi. Alueelle on mahdollista järjestää myös retkiä ja leirejä esimerkiksi viikonlopuiksi. Niiden osalta järjestelyistä ja maksuista sovitaan erikseen.